Kapellimestarikurssit

KAPELLIMESTARIKURSSIT

Kapellimestarikursseilla opiskellaan orkesterinjohtoa luentojen, tekniikkaharjoitusten, videoinnin ja henkilökohtaisen palautteen avulla. Alkeiskurssilaiset pääsevät johtamaan C- ja B-orkesteria ja mestarikurssilaiset A-orkesteria. Kapellimestarikurssilaiset saavat soittaa leiriorkesterissa!

ALKEISKURSSILLE voi osallistua, vaikka aikaisempaa johtamiskokemusta ei ole ollenkaan tai on vain vähän. Tervetulleita ovat niin orkesterin johtamisesta kiinnostuneet musiikin harrastajat kuin ammattilaisetkin.

Kurssilla tutustutaan orkesterinjohdon perusteisiin: lyöntikaavoihin ja partituurin lukemiseen. Lisäksi käydään läpi puhallinorkesterin erityisominaisuuksia johtajan näkökulmasta.

Alkeiskurssilaisia opettaa filosofian maisteri, musiikkikasvattaja ja kapellimestari Marja Ikonen. Ikonen työskentelee Rantasalmella puhallinorkesterien ja musiikkiteatterin kapellimestarina. Hän on aiemmin opettanut orkesterinjohtoa Jyväskylän yliopiston musiikinlaitoksella.

MESTARIKURSSIN tavoitteena on tutustua vaativampaan johtamistekniikkaan, puhallinmusiikin erityispiirteisiin, tulkintatapoihin, harjoituttamistekniikkaan, eri työskentelytapoihin ja pyrkiä kohti taiteellisesti korkeatasoista työskentelyä puhallinorkesterinjohtajana. Päivittäiseen opiskeluun kuuluu luentoja, tekniikkaharjoituksia, henkilökohtaista ja ryhmäohjausta, orkesterin johtamista ja johtamisen analysointia tallenteilta.

Kurssin parhaimmistolla on mahdollisuus päästä johtamaan opettajienkonsertissa ja leirin päätöskonsertissa. Kurssilaisilta vaaditaan aiempia kapellimestariopintoja tai kokemusta. Kurssille valitaan maksimissaan kahdeksan opiskelijaa CV:n perusteella.

Kapellimestarien mestarikurssilla opettaa musiikin maisteri, käyrätorven soittaja ja kapellimestari Petri Komulainen. Lue lisää: Petri Komulainen